Kirjaudu sisään

IFK Mariehamn – AC Oulu – Kadonneen voiton metsästäjät

Hannu
Hannu

Hannu

Veikkausliigassa pelataan perjantaista sunnuntaihin täysi kuuden ottelun kierros. Lauantaina kamppaillaan isoista pisteistä, kun alavireiset IFK Mariehamn ja AC Oulu kirmaavat Wiklöf Holding Arenan uudenkarhealle muovimatolle. Molemmat joukkueet ovat viime aikoina etsineet voittamisen reseptiä kuin Graalin maljaa, mutta heikolla menestyksellä. Kumman kurssi kääntyy Ahvenanmaalla?

Kaksi jalkapalloilijaa kamppailevat pallosta täyteen ahdetulla stadionilla.
Valmistaudu tuleviin jalkapallo-otteluihin Paf:lla.

Maarianhaminassa ovi käynyt kuin upseerikerhossa

IFK Mariehamn on ajautunut tukalaan tilanteeseen sarjajumbona. Joukkue jahtaa edelleen kauden ensimmäistä voittoaan, ja roimasti otteitaan parantanut Jaro on karannut karsijan paikalla jo kahdeksan pisteen päähän. IFK jatkoi kammokauttaan maanantaina, kun sarjanousija FC Lahti kävi hakemassa helpot vieraspisteet lukemin 0–2. Lahtelaiset dominoivat kenttätapahtumia näytöstyyliin, ja varaa oli jopa tuhlailla huippupaikkoja siihen malliin, ettei vastaavia laatutontteja ole edes Iisalmessa!

Seurajohtoa ei voi syyttää ainakaan yrityksen puutteesta. Valmentaja on vaihtunut, ja pelaajarintamalla käänteitä on riittänyt kuin parhaimmassakin telenovelassa. Ongelma on kuitenkin se, että pelillisesti mikään ei ole muuttunut päävalmentajana Gary Williamsin korvanneen Roberth Björknesjön aikakaudella. IFK ei pysty tuottamaan hyökkäyspäähän juuri minkäänlaista johdonmukaista uhkaa, ja alakerrassa sekoillaan sekä kollektiivisesti että henkilökohtaisten virheiden merkeissä.

FC Lahti -ottelun jälkeen Björknesjö myönsi, että joukkueen peliesitys oli suorastaan surkea. Huolestuttavinta oli kuitenkin kuulla hänen näkemyksensä kokoonpanoista. Maanantaina avaukseen oli heitetty useita uusia pelaajia, ja lauantaina AC Oulua vastaan kuulemma hämmennetään vielä lisää ja kovalla kädellä. Palapeli on siis täysin levällään, eikä edes kulmapaloja ole vielä löytynyt, mistä kertoo sekin, että selkeää ykkösmaalivahtia ei ole valittu.

Kevin Lund oli maanantaina ylivoimaisesti kotijoukkueen paras pelaaja ja piti torjunnoillaan lukemat edes jollakin tapaa siedettävinä. Muutenkin hänen pelaamisensa on ollut yksittäisistä virheistä huolimatta tasapainoisempaa kuin virkaveli Matias Riikosen. Puolustuslinjan kannalta on huomattavasti helpompaa pelata illasta toiseen saman maalivahdin edessä, joten ainakin itse luottaisin tässä tilanteessa ruotsalaiskassariin ja menisin hänen kanssaan joko kuiville tai Ykkösliigaan.

AC Oulu luisumassa alempaan loppusarjaan?

Alkukauden sensaatiojoukkueisiin kuulunut AC Oulu on pelannut jo neljä voitotonta ottelua peräkkäin. Edellisellä kierroksella Gnistan haki pisteet Raatin luonnonnurmelta maalein 0–2. Oululaiset aloittivat terävästi ja paikkoja olisi ollut avausmaaliinkin, mutta tehottomuus kostautui, ja lopulta kohtalokkaaksi koitui Kalifa Jattan hölmöhkö ulosajo toisen puoliajan alkupuolella, minkä jälkeen loppu oli enemmän tai vähemmän pelailua.

Vaikka AC Oulun sarjasijoitus on edelleen neljäs, pistetarve on akuutti, sillä keskikasti on tasainen, ja kamppailu ylemmän loppusarjan viimeisistä paikoista tulee olemaan armoton. Tällä hetkellä piste-ero seitsemäntenä olevaan FC Lahteen on vain neljä pistettä, joten pitkiin harharetkiin ei ole enää varaa. Jääminen alempaan loppusarjaan olisi ilmiömäisen alkukauden jälkeen valtava pettymys.

Ennen kauden alkua AC Oulun joukkue arvioitiin laadukkaaksi mutta kapeaksi ryhmäksi, joka ei välttämättä kestä avainpelaajien poissaoloja. Loukkaantumiset ja pelikiellot ovatkin nakertaneet suoritustasoa merkittävästi, ja esimerkiksi Juha Pirisen ja Mikko Pitkäsen puuttuminen toppariosastolta on näkynyt karulla tavalla päästettyjen maalien määrässä. Lisäksi kevätkauden komeetta Julius Körkkö myytiin tanskalaiseen AC Horsensiin, mikä puolestaan jätti huomattavan aukon hyökkäyspäähän. Joukkueessa on kuitenkin riittävästi laatua, jotta paikka ylempään loppusarjaan varmistuu, ja mitä luultavimmin IFK-ottelusta on Oulussa budjetoitu täysi pistepotti, jonka pohjalta on hyvä ponnistaa uuteen nousuun.

Kotijoukkueelle kaivattu voitto vai selkäsauna?

Joukkueet kohtasivat reilu kuukausi sitten Raatissa. Tuolloin AC Oulu käänsi tappioaseman lopulta voitokseen lisäajan erikoistilannemaalillaan, mutta IFK Mariehamn pelasi kenties kauden parhaan pelinsä, ja täysi pistepottikaan ei olisi ollut vääryys. Vastaavasti oululaisten osalta kyseinen ottelu oli heikko, eikä voittoja ole sen jälkeen tullutkaan.

Orastavia toiveita herättäneen Oulun-retken jälkeen IFK:n suoritustaso on romahtanut ja viidessä viimeisessä ottelussa kuulaa on kaivettu omasta verkosta peräti 16 kertaa. Ja mikä pahinta, tekeminen on ollut alistuneen oloista. Altavastaajafutikseen olennaisesti kuuluva fyysinen rytke on loistanut poissaolollaan. Pikkuporsastelussa ei tietenkään tarvitse mennä MM-kisoissa nähdylle Paraguay–Argentiina-akselille, mutta jalkapallo on kontaktilaji, jossa kamppailuvoitoilla on iso merkitys lopputuloksen kannalta. Jos jokaisen kaksinkamppailun jäljiltä on selällään katselemassa, kuinka kauas pilvet karkaavat, on turha ihmetellä voittosarakkeen nollalukemia.

Lauantain kamppailu on lähtökohdiltaan äärimmäisen herkullinen mutta vedonlyöntimielessä melko vaikeasti ennakoitava otatus, joten panostasot kannattaa pitää maltillisina. Todennäköisin skenaario lienee, että laadukkaampana ryhmänä AC Oulu tulee, nappaa pisteet mukaansa ja Rasmus Karjalaisen nimi löytyy maalintekijöiden joukosta. Rohkeimmat romantikot kokeilevat puolestaan kotijoukkuetta isoilla kertoimilla sillä oletuksella, että ei kai mikään joukkue pysty pelaamaan koko kautta ilman voittoa. Eihän, IFK Mariehamn?

Kokoonpanotiedot kannattaa tarkastaa ennen mahdollisia pelipäätöksiä, sillä etenkin kotijoukkueen ryhmitys ja pelaajavalinnat ovat suuri mysteeri. Ei välttämättä ole laisinkaan hassumpi ajatus seurata, mihin suuntaan ottelu kehittyy, ja hyödyntää tekemiään havaintoja livevedonlyönnin puolella. Huomioithan myös poikkeuksellisen alkamisajan, sillä Select laitetaan lauantaina Wiklöf Holding Arenalla liikkeelle jo klo 16.30.


Lisää kotimaisen jalkapallon ennakoita, katsauksia ja vedonlyöntiin liittyviä nostoja löydät Pafin peliuutiset-osiosta.