Leijona-legendat, joiden merkitys oli maaleja suurempi
Leijonien MM-historiassa on pelaajia, joiden arvoa ei voi mitata pelkillä maaleilla tai tehopisteillä. He ovat jääneet mieleen, koska ratkaisevilla hetkillä peli on tuntunut kulkevan heidän kauttaan. Joskus se on näkynyt maalina, joskus vain yhtenä rauhallisena vaihtona keskellä pahinta painetta.
Saku Koivu oli vuoden 1995 kultajoukkueen sydän
Vuoden 1995 maailmanmestaruudesta puhuttaessa esiin nousevat usein Ville Peltosen maalit ja Timo Jutilan ikoninen finaalihetki. Samassa joukkueessa pelasi kuitenkin myös muuan Saku Koivu, josta kasvoi myöhemmin yksi suomalaisen jääkiekon suurimmista nimistä.
Koivu ei ollut vuoden 1995 Leijonissa vain lupaava nuori sentteri. Hän pelasi isossa roolissa Peltosen ja Lehtisen rinnalla, nousi turnauksen tähdistökentälliseen ja valittiin koko MM-turnauksen parhaaksi hyökkääjäksi.
Koivun ura kasvoi lopulta paljon vuoden 1995 MM-kultaa suuremmaksi. Hän pelasi NHL:ssä 1 124 runkosarjaottelua, teki 255 maalia ja keräsi 832 tehopistettä Montreal Canadiensissa ja Anaheim Ducksissa. Suomen paidassa Koivu voitti yhteensä kahdeksan arvokisamitalia: vuoden 1995 MM-kullan, olympiahopean, kolme olympiapronssia, kaksi MM-hopeaa ja yhden MM-pronssin. Harva suomalaispelaaja on yltänyt samaan.
Jääkiekon MM-ottelut ja Leijonien tarinat elävät vahvasti myös Pafilla.
Timo Jutila oli enemmän kuin yksi tuuletus
Timo Jutila muistetaan helposti vuoden 1995 finaalin 4–0-maalista ja sitä seuranneesta Jutipumpusta. Se oli hetki, joka iskostui kansan mieleen: kapteeni polvillaan jäällä, kädet pumppaavat ja Ruotsi on käytännössä lyöty. Jutilan merkitys suomalaiselle jääkiekolle oli kuitenkin paljon tätä isompi.
Jutila oli kapteeni sellaisella tavalla, jonka suomalainen kiekkokansa ymmärsi heti. Hän toi joukkueeseen ääntä, tunnetta ja uskottavuutta aikana, jolloin ensimmäinen maailmanmestaruus oli vielä ottamatta.
Jutilan ura ei kuitenkaan ollut pelkkää vuoden 1995 finaalia. Hän pelasi Leijonapaidassa 246 ottelua ja teki niissä 108 tehopistettä. Arvokisoihin mahtui kahdeksat MM-kisat, kolmet olympialaiset ja vuoden 1991 Canada Cup. Seuratasolla Jutila muistetaan ennen kaikkea Tapparasta, mutta uraan mahtui myös lyhyt NHL-visiitti Buffalo Sabresissa sekä kaudet Ruotsissa Luleåssa ja Sveitsissä SC Bernissä.
Jarkko Immonen jäi Granlundin varjoon, mutta ei joukkueen sisällä
Vuoden 2011 MM-kisat muistetaan usein Mikael Granlundin ilmaveivistä, mutta samassa joukkueessa pelasi myös Jarkko Immonen, jonka turnaus oli tilastojen valossa aivan järjetön.
Immonen teki kisoissa 9 maalia ja 12 tehopistettä, voitti turnauksen maali- ja pistepörssin sekä nousi tähdistökentälliseen. Finaalissa Ruotsia vastaan hän teki Suomen 1–1-tasoituksen, jonka jälkeen Leijonat karkasi lopulta 6–1-voittoon.
Ura vei Immosen Liigasta KHL:ään, Sveitsiin ja NHL:ään New York Rangersiin. Suomen paidassa hän voitti maailmanmestaruuden lisäksi myös olympiapronssin.
Kevin Lankinen piti vuoden 2019 tarinan kasassa
Vuoden 2019 MM-kisat yhdistetään usein Marko Anttilaan, ja ihan syystä. “Mörkö” löi sisään, ja suomalaiset menivät sekaisin.
Kevin Lankisen turnaus oli silti maalivahdilta jäätävä. Hän pelasi kahdeksan ottelua saldolla 7–1, päästi keskimäärin vain 1,50 maalia ottelua kohti ja torjui 94,2 prosentin varmuudella. Finaalissa Kanadaa vastaan Lankinen päästi vain yhden maalin, kun Leijonat voitti maailmanmestaruuden 3–1.
Lankisen tarina ei jäänyt vuoden 2019 MM-kultaan. Hän nousi NHL:ään varaamattomana maalivahtina, pelasi Chicago Blackhawksissa ja Nashville Predatorsissa ja siirtyi myöhemmin Vancouver Canucksiin. Vuonna 2025 Vancouver teki hänen kanssaan viiden vuoden jatkosopimuksen, joten kevään 2019 onnistuminen ei jäänyt yksittäiseksi tähtihetkeksi.
Lisää suomalaisista jääkiekkolegendoista ja muista urheilun suurista tarinoista löydät Pafin Peliuutiset-osiosta.