Topparista kasvoi Liverpoolin legenda – Sami Hyypiän tarina
Topparin työ ei yleensä täytä otsikoita yhtä herkästi kuin maalintekijöiden temput. Sami Hyypiän kohdalla kävi toisin. Hänestä kasvoi Liverpoolissa pelaaja, jonka rauhallisuus, pääpeli ja johtajuus kestivät Anfieldin paineen ja veivät suomalaisen futiksen yhteen sen kovimmista tarinoista.
Toppari, joka ei tarvinnut valokeilaa
Sami Hyypiä oli puolustaja sanan vanhassa, komeassa merkityksessä. Ei showta, ei käsien levittelyä jokaisen syötön jälkeen, eikä jatkuvaa tarvetta näyttää maailmalle, kuinka tärkeä mies kentällä on. Hän näytti sen sijoittumisella, pääpalloilla ja perusvarmalla tekemisellä, joka varmasti otti vastustajan hyökkääjiä pannuun.
Siinä missä Jari Litmanen muistetaan suomalaisen futiksen luovana kuninkaana, Hyypiän tarina oli erilainen. Hän oli kivijalka. Se tyyppi, jonka ympärille puolustus uskalsi asettua. Siinä on hänen tarinansa hienous: toppari ei yleensä saa suurimpia aplodeja, mutta ilman luotettavaa topparia joukkue on vähän kuin talo ilman kunnollista betonijalkaa: pystyssä siihen asti, kunnes paine alkaa kasvaa.
Jalkapallon MM-kisat nostavat taas vanhat nimet ja suuret tarinat pintaan, ja myös Pafin nettivedonlyönti elää kisakesän mukana ottelusta toiseen.
Liverpoolissa suomalaisesta tuli johtaja
Hyypiä siirtyi Liverpooliin vuonna 1999. Kauaa ei tarvinnut selitellä, miksi joku oli hommannut pitkän suomalaisen. Tie oli kulkenut Suomesta MyPan ja Willem II kautta maailman kuuluisimpiin seuroihin, ja se mitä Hyypiä toi joukkueeseen, oli ennen kaikkea ryhtiä puolustukseen.
Hänen pelissään ei ollut mitään silmiä polttavaa temppuilua, jota monessa nykypäivän pelaajassa näkee. Ja ehkä juuri siksi se tuntuu näin jälkikäteen niin vahvalta. Hyypiän pelaaminen oli suoraviivaista hyvällä tavalla. Pallo pois, linja kasaan ja katse seuraavaan tilanteeseen.
Englanti on metka paikka jalkapalloilijalle. Siellä arvostus ei tule ilmaiseksi, eikä se tullut varsinkaan Liverpoolissa. Seuran historia on täynnä legendoja, fanit ovat äänekkäitä ja vaatimustaso hipoo pilviä. Kaikesta huolimatta Hyypiästä tuli siellä kapteeni ja yksi kannattajien rakastamista hahmoista.
Se kertoo paljon. Suomalainen ei tullut Anfieldille tekemään numeroa itsestään. Hän tuli pelaamaan niin hyvin, että lopulta muut tekivät numeron hänestä. Siinä on melkoisen kova oppitunti jokaiselle nuorelle pelaajalle: johtajuutta ei oteta, se ansaitaan.
Istanbulissa legenda sai kirkkaimman iltansa
Vuoden 2005 Mestarien liigan finaali Istanbulissa on yksi jalkapallohistorian hulluimmista illoista. Liverpool oli tauolla 0–3-tappiolla AC Milania vastaan, ja moni fani ehti jo haudata koko unelman mestaruudesta. Eikä ihme. Sellaisesta tilanteesta ei ollut Mestarien liigan finaalissa noustu mestariksi ennen sitä, eikä ole noustu sen jälkeenkään.
Sitten tapahtui jotain, mitä ei tilastojen valossa olisi pitänyt tapahtua. Liverpool nousi tasoihin ja vei lopulta mestaruuden rangaistuspotkuilla. Keskellä sitä punapaitaista myrskyä oli myös Hyypiä, toppari, jonka ura sai arvoisensa kruunun.
Miksi Hyypiä muistetaan yhä?
Sami Hyypiä muistetaan, koska hän teki näkymättömästä työstä arvokasta. Topparin peli ei aina päädy kohokoosteen ensimmäiseksi klipiksi, mutta ilman sitä joukkue sortuu nopeasti. Hän oli pelaaja, jonka merkityksen huomasi viimeistään silloin, kun pallo alkoi tulla omaa maalia kohti.
Muutama luku Hyypiästä kertoo paljon:
- Liverpoolissa 1999–2009
- 464 ottelua ja 35 maalia Liverpoolin paidassa
- Mestarien liigan voittaja 2005
Hyypiässä, kuten monessa muussakin legendassa, oli jotain hyvin suomalaista, mutta ei tylsällä tavalla. Rauhaa, kurinalaisuutta ja lujaa selkärankaa. Ei kovaa suunsoittoa, mutta valtava vaikutus.
Kun MM-kisat pyörivät ja futis täyttää taas kesän, Hyypiän tarina muistuttaa, että suomalainen voi nousta maailman kovimmille kentille myös alakerran kautta. Ei aina tarvitse olla taikuri. Joskus riittää, että on koko joukkueen selkäranka.
Lisää suomalaisista jalkapallolegendoista voi lukea Pafin Peliuutiset-osiosta.