Heli Rantanen ja yhden heiton olympiakulta Atlantassa
Heli Rantanen asteli Atlantan olympiafinaaliin ensimmäisenä heittäjänä. Yksi rykäisy, keppi 67,94 metriin ja muilta luulot pois. Sitten alkoi viiden kierroksen piinaava odotus. Kukaan ei tullut ohi, ja olympiakulta oli suomalaisen.
Atlantaan lähdettiin selkävaivojen ja epävarmuuden keskeltä
Meneillään olevan yleisurheilukauden arvokisoja ja muita suuria tapahtumia voi seurata Pafin vedonlyöntipuolella, mutta palataan hetkeksi vuoteen 1996 ja Atlantaan.
Heli Rantanen kuului jo ennen vuoden 1996 Atlantan olympialaisia maailman parhaisiin keihäsnaisiin, mutta arvokisamitali vielä puuttui. Vuotta aiemmin Göteborgin MM-kisoissa hän oli jäänyt neljänneksi vain 12 sentin päähän pronssista.
Eikä olympiakesäkään päästänyt helpolla. Selkä oli ollut niin huonossa kunnossa, että koko kisamatka oli pitkään vaarassa. Lopulta kroppa saatiin kuntoon juuri ajoissa.
Olympialaisten karsinnassa Rantanen pamautti heti oman ennätyksensä 66,54 metriä. Valmentaja Leo Pusa ei kuitenkaan vastannut hienoon heittoon hotellihuoneen jalkahieronnalla, vaan vei suojattinsa vielä punttisalille työntämään, tempaamaan, vetämään rinnalle ja kyykkäämään. Tarkoitus oli saada sekä kroppa että ylikierroksilla käyvä pää hetkeksi sammuksiin.
Ensimmäisellä suoraan kärkeen
Finaalipäivänä arpa määräsi Rantasen koko porukan ensimmäiseksi heittäjäksi. Siinä ei paljoa ehtinyt katsella muiden tekemisiä tai hakea varmaa suoritusta alle.
Heitossa keihäs lähti Rantasen kädestä ja putosi 67,94 metrin kohdalle, mikä tarkoitti, että edellisen päivän ennätys parani lähes puolitoista metriä. Hyvä kun olympiafinaali oli ehditty saada edes käyntiin, kun muilla alkoi jo epävarmuus hiipiä pitkin selkää.
Rantasen oma reaktio oli kaikkea muuta kuin riehakas. Hän kääntyi pois heittopaikalta, heilautti hieman kättään ja jatkoi kilpailua. Myöhemmin hän kuvaili jalkojen olleen avausheiton jälkeen “setsuurina”.
Jotkut saattavat muistaa myös hetken ennen finaalia, kun taustalla kuului suomalaista keihäskulttuuria puhtaimmillaan. Toinen lajilegenda Seppo Räty ei pitänyt mitään pitkää motivaatiopuhetta, vaan huikkasi Rantaselle omalla tyylillään: “Heitä niin, että kusi lentää!” No, ainakin keppi lensi. Ja pitkälle lensikin.
Viisi kierrosta aikaa tulla ohi
Heiton jälkeen ei voinut muuta kuin odottaa. Rantanen oli tehnyt oman työnsä ensimmäisellä yrityksellä, mutta muut saivat yrittää ohitusta vielä viiden kierroksen ajan.
Suomalainen ei tosin jäänyt varmistelemaan, vaan laittoi voittoheiton perään vielä 64,72 ja 63,84. Muille näytettiin käytännössä koko illan ajan, kenen tahdissa kentällä mentiin.
Vasta viimeisellä kierroksella australialainen Louise McPaul ylsi 65,54 metriin. Norjan Trine Hattestad heitti 64,98. Molemmat olivat kovia tuloksia, mutta Rantasen avaukseen jäi silti reilusti matkaa. Voittomarginaalia kertyi lopulta 2,40 metriä.
Kun viimeinenkin keihäs oli tipahtanut nurmikolle, Heli Rantanen voitiin viimein kruunata olympiavoittajaksi.
Hänestä tuli samalla Suomen ensimmäinen naispuolinen yleisurheilun olympiavoittaja. Suomen naiskeihään aiemmat olympiamitalit olivat Kaisa Parviaisen ja Tiina Lillakin hopeat, mutta kultaan asti kukaan ei ollut yltänyt. Rantasen saavutus sai vielä lisää painoa siitä, että se jäi koko Suomen olympiajoukkueen ainoaksi kullaksi Atlantassa.
Rantasen jälkeen suomalaisessa naisyleisurheilussa on saatu odottaa uusia kultaisia hetkiä, mutta niitäkin on tullut. Viimeksi Kosonen ja Vainio juhlivat EM-kultaa vuonna 2026.
Kulta-Helin juhlat olivat omaa luokkaansa
Stadionilla Rantanen ei lähtenyt laukalle Tiina Lillakin tyyliin, mutta illan mittaan tunne ehti kyllä purkautua. Kultajuhlat järjestettiin suomalaisella vaatimattomuudella. Rantanen, Pusa, Mikaela Ingberg ja Tapio Korjus päätyivät lähimpään McDonald’siin kylmille kokiksille ja isoille hampurilaisille. Siellä sitten itkettiin ja naurettiin, että voiko tämä oikeasti olla totta.
Atlantasta kotiin palasi Kulta-Heli, jota lähdettiin Lammilta asti bussilasteittain lentokentälle vastaan. Vastaanotto oli ansaittu, sillä Rantanen oli tehnyt jotain, mihin yksikään suomalaisnainen ei ollut yleisurheilussa aiemmin pystynyt.
Eikä ole pystynyt sen jälkeenkään. Vielä 30 vuotta myöhemmin Rantanen on yhä Suomen ainoa naispuolinen yleisurheilun olympiavoittaja. Hän oli samalla ensimmäinen pohjoismaalainen nainen, joka voitti yleisurheilussa olympiakultaa.
Siinä on saavutus, joka ei ole vuosien saatossa juuri himmentynyt.
Lisää suomalaisia urheilutarinoita ja historian unohtumattomia hetkiä löydät Pafin Peliuutisista.